Sani & Trixi: Ekat viralliset kisamme olivat onneksi tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten ja turvallisen ilmapiirin ympäröimänä. Trixi oli suorastaan kuohuvan innokas, ja jouduin pitelemään tammaa aika paljon kasassa ettei kaikki mennyt aivan pellehermannoinniksi taas. Se nimittäin oli sillä vähän tapana. Trixi oli vähän kuin nuori innokas koira, jolla oli paljon uutta tutkittavaa ja haisteltavaa ympärillään. Mä taas olin hieman sydän kurkussa tulevasta suorituksesta, mutta ulospäin vaikutin tyynen rauhalliselta ainakin Melodin ja Maybellen mielestä. Äiti kisasi myös samassa luokassa Chocolalla. Äiti vilkutti mulle satulastaan ja lähetti lentosuukon, pyöritin silmiä ja ratsastin Trixin verkkapaikalta kävelemään ennen kun olisi H-hetki. Ehkä kävelytys saisi sen rauhoittumaan vähän. Verkassa tuntui että mopo lähtisi ihan alta, pysyin kuitenkin tasaisesti kyydissä ja sain pidätettyä tammaa juuri ja juuri. Michelle oli mukana ja verkkasimme tarkan silmän alla, hän oli kyl...
Taas uusi syysmyrsky teki tuloaan. Marraskuu oli harmaa ja sateinen. Juuri tänään ei satanut, vaikka siltä uhkaavasti näyttikin. Trixin loimi oli revennyt Chocolan kanssa peuhatessa, ja se tarvitsisi kipeästi uuden. Bean turkki oli pörröinen ja pehmoinen, talvikarva teki sillä tuloaan pikapikaa. Myös Ripa ja Ulpu olivat kasvattamassa takkia itselleen, mutta Trixi ja Chocola oli pakko pukea lämpimästi tällaisina päivinä. Trixin ratsastuksen jälkeen puin sille hiukan risan loimen takaisin, sen joka joskus oli ollut pinkki. Nyt se on vähän tuollainen vanhan roosan värinen, auringossa haalistunut ja likainen. Irvistin salaa. Miksei äiti voinut parsia sitä jo? Tai ostaa vaikka uuden. Trixi hamusi huulellaan mua hartiasta ja mä silitin kämmenselällä sen poskea, rapsuttaen sitä sitten aimosti niskasta. Tamman ylähuuli alkoi lörpöttämään ja sen korvat valahtivat vähän rentoutumisen merkiksi. Kaivoin taskunpohjasta leipäpalan jonka tarjosin ratsulleni, ennen kun vein sen takaisin viiltävää...